Tunneherkän naisen päivä

Olen törmännyt internetissä aika ajoin alla olevaan meemiin. Alun perin sen toi tietoisuuteeni eksäni, joka halusi kuittailla minulle mielialojen vaihtelusta:

Kyseinen meemi tuli mieleeni eilen, kun tunsin eläväni harvinaisen tunnerikasta päivää. Olen nyt viime päivät tuskaillut unettomuuden, ahdistuksen tunteen ja ihmissuhdeongelmien parissa, ja se on laittanut tunne-elämäni täysin uuteen kuosiin. Kolmen huonosti ja parin hyvin nukutun yön jälkeen päiväni näytti suurin piirtein tältä:

klo 8:00: ärtymys, raivo

Herään jostain syystä kiukkuisena (mikä on minulle kohtalaisen vieras tunne), minkä vuoksi minun tekisi heti ensimmäiseksi mieli nostaa joku seinää vasten ja huutaa. Tajuan padonneeni sisälleni aimo annoksen ärtymystä ja turhautumista ja päätän helpottaa oloa ilmanyrkkeilyllä ja laatimalla listan kaikista asioista, jotka vituttavat minua eniten tässä maailmassa. (Harkitsin jopa julkaisevani kyseisen listan täällä mutta totta puhuen se oli liian noloa luettavaa...)

klo 11:15: suru, katumus

Olen matkalla YTHS:n hoitajan luo puhumaan uniongelmistani. Lähetän matkan varrella tekstarin kaverilleni, jonka kanssa olemme päättäneet pitää etäisyyttä viimeaikaisten tunnemyllerrysteni vuoksi. Kaveri ei halua rikkoa puhetaukoa, ja purskahdan itkuun keskellä ratikkaa. Yritän saada itseni kasaan ennen hoitajan tapaamista.

klo 11.30-12: kipeä suru, epätoivo

Istun hoitajan vastaanotolla, ja hän kysyy minulta eri kysymyksiä uniongelmiin liittyen. Lopulta päädyn puhumaan kaikesta mahdollisesta (viime vuosien aivosumusta, tyytymättömyydestä omaan itseen, ihmissuhdeongelmista yms.), enkä pysty pitämään kyyneliä kauaa sisällä. Tunnustan, että tunnen oloni hiukan joka paikassa vääränlaiseksi, mikä on heikentänyt aika tavalla itseluottamustani.

klo 12-12.30: toivon pilkahdus

Hoitaja on hyvin ymmärtäväinen ongelmiani kohtaan ja tekee puheistani päätelmän, että minulla on persoonan ydin hukassa. Nyökyttelen vaisusti vastaukseksi. Hoitaja esittää, että voisin oman minän etsimisen sijaan pohtia, mitä minä haluaisin olla ja mitä piirteitä haluaisin itsessäni kehittää. Koen saavani uuden oivalluksen ja tunnen oloni toiveikkaammaksi tulevaisuutta kohtaan kuin pitkään aikaan.

klo 12.30-16: rentous, huolettomuus

Käyn hoitajatapaamisen jälkeen kiireettömällä lounaalla ja syön aterian päätteeksi kaksi ihanaa Fazerin suklaakonvehtia. Mietin samalla, mitä kaikkea haluaisin tehdä tulevaisuudessa, ja saan pari hyvää ideaa. Järjestelen paluumatkalla hiukan työasioita kannettavan äärellä ja olen niin syventynyt ajatuksiini, että ajan vahingossa oikean pysäkin ohi ja jatkan matkaa takaisin kohti keskustaa. En kuitenkaan jaksa stressata asiasta vaan palaan suosiolla takaisin rautatieasemalle ja teen uudelleen saman 40 minuutin matkan kohti kotia.

klo 17: epäusko, huvittunut ärtymys

Päädyn kotona tekstailemaan erään toisen kaverin kanssa ja käymään läpi kuulumisia. Alamme puhua kolmikymppisistä ikisinkuista ja siitä, kuinka jotkut miehet kokevat parisuhteessa olemisen vaivalloiseksi mutta haluavat silti itselleen lapsen. Kaverini mukaan hänelle on ehdotettu muutamaankin otteeseen kyseisen "vauvadiilin" solmimista, ja eräs kämppiksistäni vahvistaa myöhemmin, että hänkin on törmännyt kyseiseen mieslajiin. Aamuinen ärtymys puskee takaisin päälle ja meinaan hakata päätäni seinään epäuskosta.

klo 18.30-21.00: huvittuneisuus, nauru

Kommuunissamme pidetään illalla yhteisateria, ja päädyn avustamaan pääkokkina ahkeroivaa kämppistä ruoan laittamisessa, parin muun apulaisen kera. Olen koko illan yllättävän hyväntuulinen ja jaksan vitsailla ja nauraa kämppisten kanssa samaan tapaan kuin joskus aikoinaan kirjallisuudenopiskelijoiden juhlissa. 

21.30: haikeus, ikävä

Eräs kämppiksestä soittaa aterian jälkeen pianolla Myrskyluodon Maijaa ja Walking in the Airia ja muutun kuin taikaiskusta takaisin melankoliseksi. Alan miettiä uudelleen puhetaukoa pitävää kaveriani ja toivon, että voisin esittää hänelle hyvän yön toivotukset ja anteeksipyynnön.

Tänään aamulla: toisaalta luova ja reipas olo, toisaalta vielä hiukan surullinen fiilis

Kolmen hyvin nukutun yön jälkeeni aivoni alkavat toimia taas normaalisti ja saan pari kiinnostavaa kirjoitusideaa. Toisaalta minua harmittaa yhä enemmän, että annoin univelkaisen mieleni satuttaa itselleni rakasta ihmistä. Toivon tosissani, että voisin kääntää kelloja viikon taaksepäin.

Kaiken kaikkiaan siis tunnekokoelmani näyttää kyseisen vuorokauden osalta tälle:

😠😢😭😮😌😑😆😕💪😟📃

En siis ihan yltänyt meemin esittämiin tunnemääriin mutta aika lähelle. Tällaista se on elämä tunneherkkänä ihmisenä. Vaihto naurusta itkuun ja takaisin onnistuu alle 10 minuutissa, ja toisinaan tuntuu, että molemmat tuntemukset puskevat päälle samaan aikaan. Hiukan samaan tyyliin kuin tässä videossa:

PS. Pakko höpistä loppuun vielä pari sanaa Myrskyluodon Maijasta, jossa mielestäni vallitsee samankaltainen ilon ja surun yhteiselo. En ainakaan itse osaa päättää, onko MM pohjimmiltaan romanttissävyinen vai surumielinen sävellys, sillä näen mielessäni samaan aikaan sekä onnellisia ja rakastuneita että yksinäisiä ja apeita ihmisiä kyseistä teosta kuunnellessani. Itselleni MM onkin (sävellyksenä) samaan aikaan oodi sekä intohimoisen rakkauden alkamiselle että sen päättymiselle, mikä tekee siitä jossain määrin koskettavamman kuuntelukokemuksen kuin puhtaasti surullisesta musiikista. Suru ja luopumisen tuska tuntuvat nimittäin omakohtaisen kokemuksen perusteella raastavimmalta silloin, kun mielikuva menetetystä onnesta värjöttelee vielä elävästi mielessä.