Outo tunne. Se kun on onnellinen. Enkä viittaa tässä nyt hetkelliseen "jee, ihanaa, mahtava meininki, wuhuu" -fiilikseen vaan tasapainoiseen, omaa itseä, muita ihmisiä ja elämää arvostavaan onnellisuuteen.
Hassua tuntea tällä tavoin siinäkin mielessä, että vielä muutama viikko sitten olin kaikkea muuta kuin onnellinen. Tunsin selittämätöntä ahdistusta iltaisin ja saatoin havahtua kesken nukkumaanmenon tunteeseen, että olen menettämässä kontrollin omasta kropastani enkä enää tiedä, mitä olen tekemässä. Unettomuus vaivasi myös lähes jokainen yö, ja ihmissuhteet alkoivat rakoilla. En enää muistanut, mitkä asiat tuottavat minulle hyvän fiiliksen. Tunsin itseni suurimman osan ajasta arvottomaksi ja hyödyttömäksi.
Tilanne oli kääntymässä melko epätoivoiseen suuntaan, kunnes tajusin ottaa yhteyttä YTHS:ään ja varata ajan hoitajalle. Kyseinen tapaaminen piristi minua enemmän kuin osasin odottaa. Hoitaja tuntui ymmärtävän ajatuksiani ja osasi antaa neuvon, josta oli minulle oikeasti hyötyä: oman minuuden löytämisen sijaan voi olla toisinaan hyödyllisempää miettiä, millainen itse haluaa olla ihmisenä. Kyseinen neuvo antoi minulle tunteen siitä, että voin uusien oivallusten odottamisen sijaan ottaa myös tilanteen haltuun ja olla oman minuuteni herra (tai rouva).
Hyvin pian kyseisen tapaamisen jälkeen tutustuin myös kämppiksen opastamana Nonviolent Communication -vuorovaikutusmenetelmään, jossa korostetaan tarpeiden tunnistamisen tärkeyttä omien tunteiden ymmärtämisessä. Tämä johdatti minut miettimään omia tarpeitani perusteellisemmin ja sai havaitsemaan, kuinka monia (tukahdutettuja) tarpeita minulla on läheisissä ihmissuhteissa. En pysty kunnolla rentoutumaan ihmissuhteissa vaan kaipaan jatkuvasti toisen osapuolen huomiota, tukea ja hyväksyntää osakseni. Jos toinen ei pysty tarjoamaan tätä (kuten ei aina joka tilanteessa pysty), alan pelkäämään hylätyksi tulemista ja ryhdyn itse työntämään toista kauemmaksi minusta. Toisaalta ajatus toisen ihmisen menettämisestä ahdistaa, sillä tunnen itseni arvottomaksi ilman toisen ihmisen hyväksyntää ja tarvetta minua kohtaan. Tapahtui ihmissuhteissa siis mitä tahansa, se jossain määrin aiheuttaa minulle ahdistusta ja arvottomuuden tunnetta.
Kirjoitin kyseisen pohdinnan päätteeksi googleen hakufraasiksi "riippuvuus toisesta ihmisestä" ja huomasin hakutulosten joukossa linkin läheisriippuvaisuutta koskevaan artikkeliin. Kyseisen artikkelin lukeminen oli hyvin silmiä avaavaa mutta myös shokeeraavaa. Tajusin, että pienestä lähtien tuntemani epävarmuus johtuu todennäköisesti siitä, etteivät tietyt emotionaaliset tarpeeni ole tulleet tyydytetyiksi lapsuudessa ja olen sen vuoksi alitajuisesti samaan aikaan sekä pyrkinyt tukahduttamaan kyseiset tarpeet myös aikuisiällä että kaiken aikaa janonut muilta kykyä huomata kyseiset tarpeet ja täyttää ne. Tämä sisäinen ristiriita on lopulta johtanut siihen, että olen muuttunut riippuvaiseksi minulle läheisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksynnästä enkä ole kyennyt näkemään itsessäni mitään arvoa kyseisten ihmissuhteiden ulkopuolella.
Oman läheisriippuvaisuuden tajuaminen tuntui aluksi todella raastavalta, sillä oli vaikea myöntää itselle, että perustarpeiden täyttymisestä huolimatta lapsuuteni ei ollut kovin onnellinen ja että vanhempien väliset ristiriidat yms. ovat heijastuneet omaan mielentilaan ja käytökseen myös myöhemmällä iällä. Toisaalta tuntuu helpottavalta huomata, ettei epävarmuuteni ole täysin synnynnäistä ja pysyvää. Ja että asian tiedostamisen myötä minulla on mahdollisuus aloittaa uusi elämä, jossa tyytyväisyys itseen ei ole riippuvaista ulkopuolisista tahoista ja annan omille tarpeilleni ja haluilleni aiempaa enemmän arvostusta.
Olen viime viikkoina pohtinutkin tavallista syvällisemmin, millaisia asioita haluan saavuttaa elämässäni ja mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi. Olen tähän mennessä havainnut ainakin seuraavat kaksi asiaa: Ensinnäkin taide (tai ainakin tietyntyyppinen taide) saa minut aidosti tuntemaan oloni haltioituneeksi ja elossa olevaksi. Erityisesti minua kiehtovat kohtaukset tai teokset, joissa visuaaliset, auditiiviset ja dramaattiset elementit yhdistyvät toisiinsa kiehtovalla ja/tai tunteita herättävällä tavalla.
Toisekseen olen tällä hetkellä kohtalaisen vakuuttunut siitä, ettei minua ole tarkoitettu suorittavaan "kahdeksasta neljään" -työhön. Olen kuitenkin perusluonteeltani ideoija ja uuden luoja ja koen loppupeleissä suuremmiksi vahvuuksini rohkeuden ja heittäytymiskyvyn kuin ylitunnollisen puurtamisen. Tätä on vain ollut vaikea myöntää itselle, sillä jostain syystä ihmisiä, jotka haluavat saada tulosta aikaan vähemmällä vaivalla, pidetään automaattisesti laiskoina. No, pakko kai se on myöntää: olen perusluonteeltani laiska. Jos minulla olisi mahdollisuus tienata tuhansia, jopa miljoonia euroja Instagram-kuvilla tai Youtube-videoilla, en häpeilisi tienata kyseisellä tavalla elantoani.
Tuntuu hyvältä myöntää nämä puolet itsessä, vaikka veikkaan niiden vuoksi nyky-yhteiskuntaan sopeutumisen olevan ajoittain vaikeaa. Pakko vain uskoa siihen, että itseä kiinnostavien juttujen ja oman polun kulkeminen johtaa lopulta parempaan lopputulokseen kuin väkinäinen massan mukana kulkeminen. Ainakin saan edes hetken nauttia tästä vapauden ja onnen tunteesta, minkä omien salattujen puolien hyväksyminen on mahdollistanut.
Tässä vielä lista muista ihanista asioista, joita viime aikoina on tapahtunut. Niitä on paljon!
- Sain erään ihmissuhdesotkun selvitettyä ja tunnen nyt kyseistä ihmistä kohtaan enemmän rakkautta ja lämpöä kuin koskaan aiemmin. Huomasin myös, että kykenen kiintymään toiseen ihmiseen myös terveellä tavalla.
- Näyttää myös siltä, että saan ulkomaan vieraita toukokuussa! Jee! <3
- Aivot ovat tuottaneet niin paljon ideoita ja tulevaisuudensuunnitelmia, että kärsin tällä hetkellä suoranaisesta runsaudenpulasta. Mutta se ei tunnu ollenkaan ahdistavalta, päinvastoin! Niin kauan kuin on ideoita, on myös iloa elämässä. 😊
- Huomasin myös mol.fi-sivulla kiinnostavan työpaikkatarjouksen, joka sopii nykyiseen elämäntilanteeseeni ja mielentilaani paremmin kuin hyvin.
- Kevät! Aurinko! Musiikki!
- Nukkuminen on ollut viime aikoina helpompaa kuin koskaan aiemmin viimeisen kahden vuoden aikana. Nukahdin eilen vahingossa jo iltakymmeneltä kattovalon loisteeseen, ilman korvatulppia, silmäsuojuksia ja ikkunan peittämistä verhoilla. Enkä herännyt illan aikana kertaakaan kesken unien tai nähnyt painajaisia. Tämä on kyllä iloisin yllätys pitkään aikaan.
- Muutenkin ollut tosi tuottelias ja reipas olo viime aikoina. Välillä tekee vain mieli hyppiä paikasta toiseen, kun on niin paljon energiaa ja intoa. Ihana fiilis!
Tässäpä tämän ylipirteän blogipostauksen lopuksi yksi lempilenkkeilykappaleistani ja musavideo, joka saa minut aina tuntemaan lämpimän, poskipäitä hyväilevän tuulenvireen kasvoilla. Aurinkoista huhtikuun jatkoa kaikille lukemaan eksyneille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti