Elämää aikuislapsena (eli huhtikuun kuulumisia)

Yli kaksi viikkoa kulunut "suurista oivalluksista", ja vieläkin on hyvä meno päällä. Taitaa olla henkilökohtainen ennätys menossa.

Ihmeellistä, miten suuri voima ajattelutavan muutoksella voi olla. Välillä tuntuu, että meinaan haljeta riemusta, kun tuntuu niin mahtavalta fiilistellä maailmaa uudesta näkövinkkelistä, ilman aiempaa menneisyyden painolastia. Plus sain viettää torstai-illan parhaalla mahdollisella tavalla: kaverin ja online-tuttujen kanssa persoonallisuuden eri piirteistä keskustellen ja hyvää musiikkia fiilistellen. Tutustuin muun muassa tällaiseen biisiin ja videoon, joka vie mielen hyvällä tavalla "hämärän rajamaille":

Eilen loppuivat myös työt rengasliikkeessä, jossa olen työskennellyt nyt huhtikuun ajan sesonkiapulaisena. Oli kyllä mielenkiintoista työskennellä ympäristössä, joka on lähestulkoon vastakohta niille piireille, missä olen yleensä pyörinyt. 4/5 työntekijöistä miehiä, henkilökunnan jääkaappi täynnä makkaraa ja pizzaa (kauramaidon ja tahinitahnan sijaan), joka puolella bensan katkua ja työkoneiden pärinää ja kauniiden sanojen sijasta huomiota osoitetaan huutamalla jotain puolittain ivallista, kuten "mitä sä taas mesoat siellä" tai "tää paikka on kohta konkurssissa sunkaltasten työntekijöiden vuoksi". Mutta oudolla tavalla tunsin oloni melko kotoisaksi kaiken tämän maskuliinisen loanheiton keskellä. En voi ainakaan sanoa, että työpaikalla olisi ollut tylsä ja pysähtynyt ilmapiiri. (Itse asiassa meininkiä ja yllätyskäänteitä oli sen verran paljon, että jokaisesta päivästä olisi helposti saanut kokoon yhden tunnin mittaisen tosi-tv-jakson.)

Mua varoiteltiin etukäteen siitä, että naisena tänkaltaisessa ympäristössä voi olla vaikea sopeutua joukkoon. Ja kyllähän sitä totta puhuen muutamat silmäparit kääntyi, kun meikäläinen sipsutteli kukkaiskuvioisessa paidassa ja täydessä meikissä kuusikymppisten äijien seassa ja renkaiden myymisen sijaan lähinnä keitteli kahvia ja hymyili nätisti vastaantulijoille. Taidettiinpa mua alussa tytötelläkin useampaan otteeseen ja kerran jopa kutsua prinsessaksi (puoli-ivalliseen sävyyn, ei mitenkään ihailevasti). Mutta täytyy sanoa, että Suomen kaltaisessa maassa jopa rengasliikkeessä saa naispuolisena ihmisenä työskennellä rauhassa. Varsinkin liikkeen vanhemmat herrasmiehet olivat tosi ihania ja kyselivät multa kaikenlaista opintoihin ja tulevaisuudensuunnitelmiin liittyen.

Random lounastaukoselfie.

Parasta työpaikalla oli kuitenkin ehdottomasti se, että löysin työntekijöiden joukosta toisen Muse-kuuntelijan! Asia, jota en ole pitkään aikaan odottanut tapahtuvaksi enkä varsinkaan rengasliikkeen kaltaisessa paikassa. Iso plussa kyseiselle tyypille myös siitä, että hän rankkasi Origin of Symmetryn (2001) Musen parhaimmaksi levyksi. Kukaan ihminen, joka kykenee arvostamaan kyseistä parhautta, ei voi olla sielultaan täysin läpimätä.

Juttelimme kyseisen tyypin kanssa musiikista myös yleisluontoisemmin, ja lopulta tilanne johti siihen, että mulla on tällä hetkellä laukussa lista erilaisista kauhurock- ja goottitranceyhtyeistä, joihin mun pitäisi tässä kevään ja kesän aikana tutustua. Ehdin jo katsastaa Youtubessa yhden työkaverin suosittelemista kokoonpanoista, meksikolaisen Hocicon, jonka tuotanto kuulostaa omiin korviini sekoitukselle EDM:ää, industrialia ja death metal -laulantaa. Mielenkiintoinen kombo, ja biisit tuntuvat paranevan joka kuuntelukerran jälkeen. 

Tällaisten kokemusten jälkeen olen yhä vakuuttuneempi siitä, että elämän yksi keskeisimpiä tarkoituksia on fiilistellä hyvää musiikkia ja jakaa näitä elämyksiä toisten ihmisten kanssa. Ei nimittäin ole mitään hienompaa tapaa ylittää sukupuoli-, ikä-, kansallisuus- ja koulutuserojen luomat raja-aidat kuin huomata, että toinen osapuoli on myös käyttänyt useita tunteja elämästään psykedeelisen avaruusrockin kuunteluun. 

Muita asioita, jotka ovat tuottaneet hyvää mieltä viime aikoina: Olen viime aikoina ollut aiempaa aktiivisempi eräässä MBTI-aiheisessa Facebook-ryhmässä, ja se on tuonut paljon odottamatonta iloa ja uusia FB-tuttavuuksia elämään. Ryhmässä oli tällä viikolla muun muassa keskustelua siitä, miten oman persoonan eri puolia voi kuvata taiteen avulla, ja kyseinen keskustelu tuotti lopulta kaksi eri aktiviteettia: a) esitä oman MBTI-persoonasi eri puolet (kognitiiviset funktiot) musiikin muodossa b) kuvaa kuvataiteen, runouden tai musiikin avulla, millaiseksi koet oman psykeesi eri puolet (Id, Ego ja Superego). Innostuin erityisen paljon jälkimmäisestä tehtävästä, sillä huomasin sen kautta, kuinka suuria ristiriitoja Idin (viettipohjan) ja Superegon (yliminän) välillä on elämässäni ollut ja kuinka paljon läheisemmäksi olen viime aikoina tullut Idin kanssa. Tästä lisää juttua myöhemmin!

Kyseisestä keskustelusta tarttui mukaan myös alla oleva biisi, jonka eräs kalifornialainen nuori mies linkkasi kuvaillessaan omaa ekstroverttia puoltaan. Jos unirytmin oikaiseminen ym. sujuu suunnitelmien mukaan, tämä biisi tulee saattamaan minua kesäkuntoon tulevasta viikonlopusta lähtien. #hallussa 2017 #juoksesikajuokse

Viikon kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti "totuus vai tehtävä" -keskustelu, johon osallistuin samaisessa FB-ryhmässä. Eräs keskusteluun osallistuneista naisista (30-40 v. amerikkalainen liberaali) sai tehtäväkseen osoittaa kannatusta Trumpille tarrojen, t-paidan tms. muodossa. En tiedä, mikä aivohäiriö minuun iski, mutta päätin ottaa osaa kyseiseen Trump-iloitteluun ja antaa naiselle seuraavan tehtävän: "Write a post either on your FB wall or one of the MBTI groups stating that you have seen several sex dreams of Trump and wonder whether it's alarming or not." Aluksi tehtävän saanut nainen protestoi tehtävää vastaan, mutta lopulta yhteen MBTI-ryhmistä ilmestyi tehtävänannon mukainen postaus Trump 2016 -paitaa esittelevän kuvan kera:

I kid you not, kyseinen postaus keräsi lyhyessä ajassa yli 70 kommenttia (2700 jäsenen ryhmässä), ja ihmisten mielipiteet olivat (ymmärrettävistä syistä) hiukan kahtiajakautuneet. Osa epäili naisen mielenterveyttä, osa nousi puolustamaan häntä ja totesi, ettei omituisissa seksifantasioissa ole mitään väärää tai sairasta, osa puolestaan paljasti omat politiikkoaiheiset fantasiansa. (Ilmeisesti ainakin Elisabeth Warren on monien liberaalimiesten ja -naisten päiväunien kohteena.) Hiukan harmitti poloisen liberaalinaisen puolesta, joka joutui lukemaan useamman kommentin verran ihmisten vinoilua aiheesta, mutta toisaalta koko kevään parhaiden naurujen jälkeen on vaikea tuntea hirvittävää katumusta asiasta. Nuorenin ainakin 10 ikävuoden verran kyseistä keskustelua lueskellessani.

(Plus juttelin kyseisen naisen kanssa FB-chatissa myöhemmin ja hän tuntui myös pitävän kyseistä tapausta lähinnä huvittavana eikä kantanut yhtään kaunaa. So all good.)

Tällaisia asioita harrastellessa sitä joskus miettii, että joillakin ikätovereilla on jo tässä vaiheessa aviopuoliso, lapsia ja omistusasunto, kun taas meikäläinen kuluttaa vapaa-aikansa pelaamalla virtuaalista totuutta ja tehtävää randomien nettituttavuuksien kanssa. Toisaalta en tiedä, haluanko koskaan aikuistua liikaa. Elämä trance metallia kuuntelevana aikuislapsena on kuitenkin harvinaisen mukavaa.

Onnellisemman elämän alku

Outo tunne. Se kun on onnellinen. Enkä viittaa tässä nyt hetkelliseen "jee, ihanaa, mahtava meininki, wuhuu" -fiilikseen vaan tasapainoiseen, omaa itseä, muita ihmisiä ja elämää arvostavaan onnellisuuteen.

Hassua tuntea tällä tavoin siinäkin mielessä, että vielä muutama viikko sitten olin kaikkea muuta kuin onnellinen. Tunsin selittämätöntä ahdistusta iltaisin ja saatoin havahtua kesken nukkumaanmenon tunteeseen, että olen menettämässä kontrollin omasta kropastani enkä enää tiedä, mitä olen tekemässä. Unettomuus vaivasi myös lähes jokainen yö, ja ihmissuhteet alkoivat rakoilla. En enää muistanut, mitkä asiat tuottavat minulle hyvän fiiliksen. Tunsin itseni suurimman osan ajasta arvottomaksi ja hyödyttömäksi.

Tilanne oli kääntymässä melko epätoivoiseen suuntaan, kunnes tajusin ottaa yhteyttä YTHS:ään ja varata ajan hoitajalle. Kyseinen tapaaminen piristi minua enemmän kuin osasin odottaa. Hoitaja tuntui ymmärtävän ajatuksiani ja osasi antaa neuvon, josta oli minulle oikeasti hyötyä: oman minuuden löytämisen sijaan voi olla toisinaan hyödyllisempää miettiä, millainen itse haluaa olla ihmisenä. Kyseinen neuvo antoi minulle tunteen siitä, että voin uusien oivallusten odottamisen sijaan ottaa myös tilanteen haltuun ja olla oman minuuteni herra (tai rouva).

Hyvin pian kyseisen tapaamisen jälkeen tutustuin myös kämppiksen opastamana Nonviolent Communication -vuorovaikutusmenetelmään, jossa korostetaan tarpeiden tunnistamisen tärkeyttä omien tunteiden ymmärtämisessä. Tämä johdatti minut miettimään omia tarpeitani perusteellisemmin ja sai havaitsemaan, kuinka monia (tukahdutettuja) tarpeita minulla on läheisissä ihmissuhteissa. En pysty kunnolla rentoutumaan ihmissuhteissa vaan kaipaan jatkuvasti toisen osapuolen huomiota, tukea ja hyväksyntää osakseni. Jos toinen ei pysty tarjoamaan tätä (kuten ei aina joka tilanteessa pysty), alan pelkäämään hylätyksi tulemista ja ryhdyn itse työntämään toista kauemmaksi minusta. Toisaalta ajatus toisen ihmisen menettämisestä ahdistaa, sillä tunnen itseni arvottomaksi ilman toisen ihmisen hyväksyntää ja tarvetta minua kohtaan. Tapahtui ihmissuhteissa siis mitä tahansa, se jossain määrin aiheuttaa minulle ahdistusta ja arvottomuuden tunnetta. 

Kirjoitin kyseisen pohdinnan päätteeksi googleen hakufraasiksi "riippuvuus toisesta ihmisestä" ja huomasin hakutulosten joukossa linkin läheisriippuvaisuutta koskevaan artikkeliin. Kyseisen artikkelin lukeminen oli hyvin silmiä avaavaa mutta myös shokeeraavaa. Tajusin, että pienestä lähtien tuntemani epävarmuus johtuu todennäköisesti siitä, etteivät tietyt emotionaaliset tarpeeni ole tulleet tyydytetyiksi lapsuudessa ja olen sen vuoksi alitajuisesti samaan aikaan sekä pyrkinyt tukahduttamaan kyseiset tarpeet myös aikuisiällä että kaiken aikaa janonut muilta kykyä huomata kyseiset tarpeet ja täyttää ne. Tämä sisäinen ristiriita on lopulta johtanut siihen, että olen muuttunut riippuvaiseksi minulle läheisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksynnästä enkä ole kyennyt näkemään itsessäni mitään arvoa kyseisten ihmissuhteiden ulkopuolella.

Oman läheisriippuvaisuuden tajuaminen tuntui aluksi todella raastavalta, sillä oli vaikea myöntää itselle, että perustarpeiden täyttymisestä huolimatta lapsuuteni ei ollut kovin onnellinen ja että vanhempien väliset ristiriidat yms. ovat heijastuneet omaan mielentilaan ja käytökseen myös myöhemmällä iällä. Toisaalta tuntuu helpottavalta huomata, ettei epävarmuuteni ole täysin synnynnäistä ja pysyvää. Ja että asian tiedostamisen myötä minulla on mahdollisuus aloittaa uusi elämä, jossa tyytyväisyys itseen ei ole riippuvaista ulkopuolisista tahoista ja annan omille tarpeilleni ja haluilleni aiempaa enemmän arvostusta. 

Olen viime viikkoina pohtinutkin tavallista syvällisemmin, millaisia asioita haluan saavuttaa elämässäni ja mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi. Olen tähän mennessä havainnut ainakin seuraavat kaksi asiaa: Ensinnäkin taide (tai ainakin tietyntyyppinen taide) saa minut aidosti tuntemaan oloni haltioituneeksi ja elossa olevaksi. Erityisesti minua kiehtovat kohtaukset tai teokset, joissa visuaaliset, auditiiviset ja dramaattiset elementit yhdistyvät toisiinsa kiehtovalla ja/tai tunteita herättävällä tavalla. 

Toisekseen olen tällä hetkellä kohtalaisen vakuuttunut siitä, ettei minua ole tarkoitettu suorittavaan "kahdeksasta neljään" -työhön. Olen kuitenkin perusluonteeltani ideoija ja uuden luoja ja koen loppupeleissä suuremmiksi vahvuuksini rohkeuden ja heittäytymiskyvyn kuin ylitunnollisen puurtamisen. Tätä on vain ollut vaikea myöntää itselle, sillä jostain syystä ihmisiä, jotka haluavat saada tulosta aikaan vähemmällä vaivalla, pidetään automaattisesti laiskoina. No, pakko kai se on myöntää: olen perusluonteeltani laiska. Jos minulla olisi mahdollisuus tienata tuhansia, jopa miljoonia euroja Instagram-kuvilla tai Youtube-videoilla, en häpeilisi tienata kyseisellä tavalla elantoani.

Tuntuu hyvältä myöntää nämä puolet itsessä, vaikka veikkaan niiden vuoksi nyky-yhteiskuntaan sopeutumisen olevan ajoittain vaikeaa. Pakko vain uskoa siihen, että itseä kiinnostavien juttujen ja oman polun kulkeminen johtaa lopulta parempaan lopputulokseen kuin väkinäinen massan mukana kulkeminen. Ainakin saan edes hetken nauttia tästä vapauden ja onnen tunteesta, minkä omien salattujen puolien hyväksyminen on mahdollistanut.

Tässä vielä lista muista ihanista asioista, joita viime aikoina on tapahtunut. Niitä on paljon!

- Sain erään ihmissuhdesotkun selvitettyä ja tunnen nyt kyseistä ihmistä kohtaan enemmän rakkautta ja lämpöä kuin koskaan aiemmin. Huomasin myös, että kykenen kiintymään toiseen ihmiseen myös terveellä tavalla.

- Näyttää myös siltä, että saan ulkomaan vieraita toukokuussa! Jee! <3

- Aivot ovat tuottaneet niin paljon ideoita ja tulevaisuudensuunnitelmia, että kärsin tällä hetkellä suoranaisesta runsaudenpulasta. Mutta se ei tunnu ollenkaan ahdistavalta, päinvastoin! Niin kauan kuin on ideoita, on myös iloa elämässä. 😊

- Huomasin myös mol.fi-sivulla kiinnostavan työpaikkatarjouksen, joka sopii nykyiseen elämäntilanteeseeni ja mielentilaani paremmin kuin hyvin. 

- Kevät! Aurinko! Musiikki!

- Nukkuminen on ollut viime aikoina helpompaa kuin koskaan aiemmin viimeisen kahden vuoden aikana. Nukahdin eilen vahingossa jo iltakymmeneltä kattovalon loisteeseen, ilman korvatulppia, silmäsuojuksia ja ikkunan peittämistä verhoilla. Enkä herännyt illan aikana kertaakaan kesken unien tai nähnyt painajaisia. Tämä on kyllä iloisin yllätys pitkään aikaan.

- Muutenkin ollut tosi tuottelias ja reipas olo viime aikoina. Välillä tekee vain mieli hyppiä paikasta toiseen, kun on niin paljon energiaa ja intoa. Ihana fiilis!

Tässäpä tämän ylipirteän blogipostauksen lopuksi yksi lempilenkkeilykappaleistani ja musavideo, joka saa minut aina tuntemaan lämpimän, poskipäitä hyväilevän tuulenvireen kasvoilla. Aurinkoista huhtikuun jatkoa kaikille lukemaan eksyneille!