Maaliskuun tv-sarjakatsauksia

Siitä huolimatta, että viime aikoina on riittänyt kiirettä, olen katsonut viimeisen kuun aikana hävettävän paljon tv:tä. Korkkasin nyt maaliskuussa kaksi itselleni uutta tv-sarjaa, How I Met Your Motherin ja Skamin, ja olen positiivisesti yllättynyt kyseisten sarjojen tasosta. HIMYMiin suhtauduin epäileväisesti sen vuoksi, että se vaikutti alkuasetelmansa perusteella turhan samanlaiselta kuin Frendit. (Joukko kaveruksia hengailee kantakuppilassa ja kipuilee ihmissuhteisiin ja aikuistumiseen liittyvien ristiriitojen kanssa.) Katsomieni jaksojen perusteella en kuitenkaan kutsuisi HIMYMiä Frendit kakkoseksi, muun muassa näiden syiden vuoksi:

- HIMYM on selvästi tunnepitoisempi ja vähemmän humoristisempi sarja kuin Frendit. Olen HIMYMin jaksoja katsellessa nauranut vain muutamia kertoja (ja silloinkin lähinnä hiljaa mielensisäisesti), mutta sen sijaan olen itkenyt useamman kohtauksen kohdalla. Erityisesti minut ovat saaneet liikuttumaan nämä kohtaukset: 

a) Kun päähenkilö Ted ja hänen silloinen tyttöystävänsä Robin huomaavat, että heillä on erilaiset tavoitteet elämässään ja joutuvat sen vuoksi eroamaan. ("And as hard as it was at the time, in the end we both got we wanted. She did eventually go on to live in Argentina, and Marocco, Greece, Russia, even Japan for a little while. And I, well, I met your mom. I think, for the most part, if you're really honest with yourself what you want out of life, life gives it to you.") 

b) Kun Tracy eli "mother" istuu parvekkeella yksin ja laulaa ja soittaa La Vie En Rosea.

c) Kun Ted kertoo Tracylle erään tarinan ystäviensä häihin liittyen ja puhkeaa lopuksi kyyneliin (myöhemmin sarjassa paljastuvan syyn vuoksi).

- Eräänä Frendien huumorin perusaineksista toimivat sarjan hahmojen räikeät mutta helposti tunnistettavat persoonallisuuspiirteet (kuten esimerkiksi Monican kontrollifriikkeys, Phoeben boheemius, Rossin nörttimäisyys jne.). HIMYMin hahmot ovat sen sijaan hiukan moniulotteisimpia ja ennalta-arvaamattomampia mutta toisaalta myös sen vuoksi helpommin samaistuttavia. Itse ainakin olen huomannut useamman juonenkäänteen ja hahmojen välisen keskustelun aikana miettineeni "oh no, tiedän tuon tunteen". HIMYMin hahmoissa myös selvästi tapahtuu vuosien aikana muutoksia (ja välillä taantumista entiseen), kun taas Frendien hahmot pysyvät aika lailla muuttumattomina vuodesta toiseen, jos ei lasketa Chandlerin ja Rachelin pienoista aikuistumista.

- Hahmojen moniulotteisuuden lisäksi rakastan sarjassa sitä, että siinä rikotaan sukupuolistereotypioita uskottavalla ja hillityllä tavalla. Ted ja Marshall, kaksi keskeisimmistä mieshahmoista, on esitetty sarjassa häpeilemättömän pehmeinä, romanttisina ja perhekeskeisinä, kun taas sarjan tärkeimmät naishahmot, Robin ja Lily, ovat naisellisuudestaan huolimatta myös ajoittain melko karskeja ja urakeskeisiä eivätkä aina ole sinut oman pehmeämmän puolensa kanssa. (Etenkään Robin, joka on jo nuoresta lähtien tottunut olemaan enemmän poikamainen kuin tyttömäinen.) Sukupuolistereotypioiden rikkomista ei kuitenkaan tehdä alleviivaavasti eikä sukupuolten välisiä eroja pyritä myöskään täysin häivyttämään. Lisäksi sarjassa on mukana tilannetta tasapainottamassa Barney "Awesome" Stinson, joka käytöksensä puolesta on malliesimerkki naisia hurmaavasta (ja huijaavasta) alfauroksesta:

(Olen nyt muuten tosi mainstream sanoessani tämän, mutta Barney todellakin on yksi sarjan (ellei koko sitcom-historian) parhaimmista hahmoista.)

- Frendien hahmot viettävät jossain määrin sovinnaisempaa ja kotikeskeisempää elämää. Usein sarjan hahmot näkevät toisiaan kahvilassa tai hengailevat kotona joko valmistamassa ruokaa, katsomassa televisiota tai heittelemässä palloa. HIMYMin hahmot tuntuvat puolestaan viettävän lähes jokaisen illan baarissa ja esiintyvät kohtalaisen useassa jaksossa humalassa (ja ovat selvästi viinahakuisempia kuin Frendit-hahmot). En sitten tiedä, kumman elämäntyylin puolesta liputan enemmän.

- Frendien perusidea on aika simppeli: kuvata New Yorkissa asuvan ystäväjoukon elämää hauskalla ja mielenkiintoisella tavalla. HIMYMissä ensisijainen pyrkimys on mielestäni sen sijaan kuvata ihmisten epätoivoista pyrkimystä saavuttaa täydellinen rakkaus ja yhteinen elämä toisen ihmisen kanssa (tai vaihtoehtoisesti pyrkimystä päästä karkuun tällaiselta kohtalolta, kuten esimerkiksi Barneyn tapauksessa). Vaikka HIMYMin tapa kuvata rakkaudenjanoa jääkin jossain määrin pinnalliseksi ja konventionaaliseksi, sarja on kuitenkin saanut minut pohtimaan joitakin perustavanlaatuisia ihmissuhteisiin liittyviä kysymyksiä ja jättänyt minut muutenkin useammin mietteliäälle tuulelle kuin Frendit.

Sanoisin, että Frendit on monella tapaa laadukkaampi sarja kuin HIMYM. Iskevämpi huumori, paremmat käsikirjoitukset, osaavammat näyttelijät, parempi rytmitys, tasaisempi laatu jne. Mutta pakko myöntää, että HIMYMissä on myös oma charminsa. Hahmojen tasapainoilu toiseen ihmiseen sitoutumisen ja oman tahdon säilyttämisen välillä on sen verran samaistuttavaa, että olen jo aika lailla ehtinyt kiintyä sarjan viiteen päähahmoon ja koen heidät kaikki jossain määrin sielunveljiksi ja -siskoikseni. Voisikin näin ontuvasti verrata HIMYMiä poikaystävään, joka ei saa naistaan nauramaan ja tuntemaan oloaan hullaantuneeksi samalla tavalla kuin tämän hurmuri-ex (Frendit), mutta jonka oma erityinen, ajoittain jopa runollinen tapa katsella maailmaa saa toisinaan naisen haikailemaan tämän perään jopa enemmän.

HIMYMIN tavoin myös Skamissa ovat keskeisimpänä huomion kohteena tunteet ja ihmissuhteet. Skamin päähenkilöinä toimivat kuitenkin tavalliset norjalaiset lukiolaisnuoret, joiden elämä täyttyy koulutöiden lisäksi bilettämisestä, seurustelusta, kavereiden kanssa hengaamisesta ja tietokoneella surffaamisesta. Ei siis mikään kaikista originellein tv-sarjan idea, sillä tällaisia on tuotettu varmasti useampi tusina tv-historian aikana. Skam oli kuitenkin ennakko-odotuksiini nähden ihan katsottava sarja ja parani sekä käsikirjoituksen että ohjauksen puolesta ykköskaudelta kolmoskaudelle siirryttäessä. Ykköskauden päätarina on hiukan tylsä ja entuudestaan tuttu (eräs hahmoista pettää parhaan ystävänsä luottamuksen ja joutuu sen vuoksi kaveriporukansa hylkiöksi), mutta kakkos- ja kolmoskaudella sarja pystyi jopa yllättämään minut pariin otteeseen eräiden juonenkäänteiden ja hahmokehitysten ansiosta. Sarjan ansioksi täytyy laskea myös se, että hahmojen kuvauksessa on otettu hienosti huomioon heidän senhetkinen elämäntilanne ja mielentila. Esimerkiksi ykköskaudella pääosassa oleva Eva käyttäytyy kuin toinen ihminen kakkoskaudelle siirryttäessä, kun hänen aiemmat ongelmansa kavereiden ja poikaystävän kanssa jäävät taakse ja hän pystyy olemaan enemmän oma iloinen itsensä. Vähemmän tarkkanäköiset kirjoittajat olisivat saattaneet jättää tällaisten muutosten huomioimiset omaan arvoonsa, etenkin Evan kaltaisen hahmon kohdalla, joka on seuraavat kaudet vahvasti sivuroolissa. (Krhm, Salkkarit, krhm.)

Täytyy kuitenkin myöntää, että jäin seuraamaan Skamia osittain täysin muista kuin tasokkaaseen käsikirjoittamiseen ja näyttelemiseen liittyvistä syistä. Sarjassa nuorta homopoikaa, Isakia, näyttelevä Tarjei Sandvik Moe on nimittäin sen verran syötävän suloinen, että teiin aina pienen päänsisäisen hurraahuudon nähdessäni hänet ruudun toisella puolella. (Minkä vuoksi onkin suuri onni, että koko kolmoskausi on omistettu Isakin tarinalle.) Kaiken lisäksi Tarjei on näkemäni aineiston perusteella todella kova näyttelijä (erityisesti huomioon ottaen, että hän on vasta 18-vuotias). Ei nimittäin ole varmasti helppoa näytellä oman seksuaalisuutensa (ja toisten miesten ;P) kanssa painiskelevaa nuorta miestä, jolla on sekä hymy että itku hyvin herkässä, mutta Tarjei suoriutuu kyllä roolityöstään harvinaisen hyvin. Ohessa kuvamateriaalia todisteena:

Voisin kuvitella, että Tarjein kaltaisella näyttelijällä olisi tulevaisuudessa kysyntää myös isommilla tv- ja elokuvamarkkinoilla... Itsehän palkkaisin hänet pelkästään jo tuon hymyn vuoksi. :D Jos siis Tarjei nähdään joskus hamassa tulevaisuudessa Hollywood-tason leffoissa, niin haluan todeta jo näin etukäteen: mitäs minä sanoin.

PS. Tuli tv-sarjoista ja söpöistä näyttelijöistä mieleen, että olen nyt maaliskuussa nähnyt jo kahteen kertaan eroottissävytteistä unta Uusi päivä -sarjan Tomi Karhusta eli Antti Väreestä... Tosin kummallakin kerralla niin, etten itse ollut naisen roolissa. (Ensimmäisella kerralla kyseisen roolin täytti joku nuori justiinan alku ja toisella kerralla keski-ikäinen, kireäksi naamasta leikelty ja vahvasti meikattu brunette.) En ymmärrä, miksi alitajunta nakkaa juuri Väreen yöseurakseni, kun olisi paljon muutakin katseltavaa tarjolla (esim. edellä mainittu Tarjei). Tosin aiemmin olen nähnyt samantyyppisiä unia näyttelijöiden puolella lähinnä Tyrion Lannisterista (Peter Dinklagesta) ja 170 cm pitkästä Tommy Wiseaun näköisestä miehestä, joten en voi sanoa, että tämä olisi varsinaisesti askel oudompaan suuntaan...

Joskaan ei nyt varsinaisesti askel normaalimpaankaan suuntaan.